sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Viikonlopputouhut

Frodolla onkin taas ollut toiminnantäyteinen viikonloppu, sillä Onni on taas hoidossa ja pojat ovat saaneet riehua sydämensä kyllyydestä.  Äsken käytiin läheisellä hiekkamontulla leikkimässä Eemelin ja Ricon (sakemannimix) kanssa.







Kuvista ei meinannut tulla mitään, kun pojilla riitti niin paljon vauhtia. (Ja Onni juoksi suoraan kameran linssiin hiekkainen kuono edellä, joka jätti kuviin mielenkiintoisen kuolanharmaan efektin. Onneksi sen sai häivytettyä muokkaamalla.) Frodokin pysyi menossa yllättävän hyvin mukana töpöjaloistaan huolimatta.


Hurjasta riekkumisesta Frodo sai energiapatukan palkinnoksi. On se raukka kyllä kokenutkin kovia: sitä on pyöritetty leikin tiimelyksessä hangessa, hiekassa ja mudassa, sen päälle on kustu (kiitos Onni) ja melkein paskottukin (Rico), turkki on kuolasta tahmea ja eilen se putosi puroon. Voi olla, että illalla käydään pesulla ;)

Raviradan mätsäri 25.4.

Oltiinpa taas vaihteeksi Joensuussa Pyhäselän koirayhdistyksen järjestämässä mätsärissä. Aluksi meinasin olla lähtemättä, kun sää näytti hieman epävakaalta aamulla, mutta onneksi sateelta kuitenkin vältyttiin.



Koska minun tuurillani Frodon ja Hipun kehät olivat tasan yhtäaikaa ja molemmat olivat kaiken lisäksi luokassaan neljännessä parissa, jouduin hieman suunnittelemaan ajankäyttöä. Aikuisten kehä eteni hieman pentujen kehää nopeammin, joten ehdin esittää Hipun juuri ja juuri ennen Frodoa. Hippu sai punaisen nauha, huolimatta siitä että rouva päätti jostain syystä pelätä tuomaria. Sitten vaihdoin kehää käytännössä lennosta ja se kyllä näkyi Frodon esiintymisessä :D Hirveää pomppimista ympäriinsä.



Pöydällä olo meinasi taas tuottaa ongelmia, johtunee siitä että Frodo on kotona harjoitellut vain ruokapöydällä, jolla on ruhtinaallisesti tilaa pyöriä ympäriinsä ja sitten nämä pikkupöydät mätsäreissä ovat hirveän pelottavia. Päätin sitten ratkaista ongelman pikaisesti tilaamalla oman trimmipöydän kotiharjoitteluun. Mietitään niitä säilytysongelmia sitten myöhemmin...


Frodo sai kaikesta huolimatta punaisen nauhan ja tämän jälkeen syöksyin taas esittämään Hipun aikuisten loppukehään. Tällä kertaa Hippu ei sijoittunut, kuten jo viime postauksessa ennustinkin ;)


Pentujen loppukehää saikin sitten odotella, kun arvostelu eteni hitaasti ja sinistenkin loppukehässä tuomari mietti pitkään ketkä valitsee jatkoon. Lopulta pudotteli koiria sitä mukaa kun eivät jaksaneet enää seistä. Punaisten kehässä Frodo valittiin jatkoon (ikuisuudelta tuntuvan prosessin päätteeksi), mutta ei kuitenkaan sijoittunut kun seisominen alkoi lopulta käydä ylivoimaiseksi. Hyvin pikkumies kyllä jaksoi!

Kuvista kiitos Miisa Keinänen.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Hyvästi maitohampaat



Koska Frodon alakulmurit sekä vasen yläkulmuri istuivat sitkeässä vetoleikeistä, päivittäisestä nytkyttelystä ja puruluukuurista huolimatta, lampsittiin tänään eläinlääkärin vastaaonotolle poistamaan ne. Pysyvät kulmurit kasvavat jo aika pahasti kohti kitalakea, joten ohjeeksi tuli painella niitä joka ilta ulospäin ja toivoa, että ne siitä vielä asettuvat oikeille paikoilleen. Vähän pelkään, että Frodo ei tule suhtautumaan tuohon päivittäiseen toimenpiteeseen kovin hyvin, mutta pakko mikä pakko jos purennan haluaa kuntoon.


Poistotoimenpide itsessään oli ohi alle tunnissa ja meni hyvin. Kotona Frodo on lähinnä nukkunut ja on vieläkin aika tokkurassa, mutta ruoka maistui tunti sitten ja ulkonakin käytiin hoippumassa. Frodo jatkaa pään selvittelyä vielä loppuillan ja palaillaan huomenna arkirutiineihin.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Match show Joensuu 12.4.

Viikonloppu jatkui tapahumien merkeissä, sillä sunnuntainakin suuntasimme auton keulan kohti Joensuuta Suomen Rotweileryhdistyksen Pohjois-Karjalan alaosaston järjestämään mätsäriin. Tällä kertaa mukana oli Frodon lisäksi myös Hippu.


Frodo kilpaili pienten alle 2-vuotiaiden luokassa saaden punaisen nauhan, muttei jälleen sijoittunut loppukehässä. Pöydällä olo on näköjään mystisesti unohtunut ihan kokonaan, joten se otetaan tehotreeniin ennen Varkauden näyttelyä ja käydään harjoittelemassa vielä parissa mätsärissä. Onneksi tässä on vielä aikaa.

Hippu kisasi pienissä veteraaneissa. Meitä vastassa oli aivan hurmaava 13-vuotias brassirouva, joka sai aivan oikeutetusti punaisen nauhan. Hippu esiintyi kyllä tuttuun tyyliinsä häntä heiluen, joten olimme kuitenkin sinisten parhaita ja BIS kehässä sijoitus toinen. Hieno mummeli! Tämä olikin Hipun ensimmäinen BIS sijoitus sinisten kehässä, punaisissa ollaan sijoituttu kolmesti Hipun junnuaikoina. Ja täytyy vain ihmetellä, kun vieläkään Hipun kanssa ei mätsäreistä ole tarvinnut poistua ilman kotiinviemisiä, sillä luokkasijoitus on tullut aina nauhan väristä riippumatta. Tämän sanottuani veikkaan, että ensi kerralla saadaan kehästä vain lämmintä kättä.


Hippu voitti tuolta Frodolle uuden lempilelun. Veikkaan, että tuo karvatupsu ei säily tuossa kovin kauaa, kun Frodo rakastaa lelujen nylkemistä. Sain samalla myös vahingossa Kössin ja Frodon yhteiskuvaan.


Kössin silmät ovat muuten nyt vanhemmiten alkaneet vuotaa melko paljon, eikä ruuan vaihto viljattomaankaan auttanut. Kössillä on kyllä aina ollut pientä silmien vuotamistaipumusta, joten olen nyt kuitenkin alkanut epäillä, että sillä saattaisi olla ihan luonnostaan ahtaat kyynelkanavat, jotka nyt jostain syystä ovat menneet tukkoon. Kyynelkanavien huuhtelu vaatisi kuitenkin nukutuksen, enkä lähtisi 12,5-vuotiasta koiraa kosmeettisen vaivan takia riskeeraamaan. Ikävältähän nuo silmäkulmat näyttävät, mutta minkäs teet. Pitänee kysäistä asiasta eläinlääkäriltä seuraavan syndänkontrollin yhteydessä.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Hammaslahden match show 11.4.

Hipun yhdeksänvuotissynttäreiden kunniaksi suunnattiin Hammaslahteen mätsäröimään. Mukaan lähti sankarin lisäksi tietenkin Frodo, joka ei ole vielä päässyt kertaakaan mätsärikehiin ja Lilli kehän laidalle totuttelemaan vieraisiin koiriin. Tarkoitus olisi pyöräyttää sitäkin edes kerran virallisessa kehässä, joten nyt harjoitellaan ahkerasti selviytymään koiralauman ympäröimänä ilman pelkorähjäämistä.


Hippu-mummo oli ensimmäistä kertaa kehässä sitten nuoruusvuosiensa ja oli hienosti yli 2-vuotiaiden pienten luokan PUN3. Esiintymistä häiritsi aluksi kehän keskelle pudonnut nakinpala, joka oli sitten lopulta pakko käydä syömässä, kun kiusaus oli vastustamaton ;) Tämän jälkeen mummo kyllä muisti homman nimen ja esiintyi hienosti häntä heiluen loppuun asti.



Frodo kisasi alle 2-vuotiaiden pienten luokassa ja esiintyi parikehässä oikein mallikkaasti saaden punaisen nauhan. Pöydällä olo ei tosin sujunut niin mallikkaasti kuin olisin toivonut, sillä Frodo vähän vierasti kapeaa ja keikkuvaa penkkiä, joka toimitti pöydän virkaa. Loppukehissä poika sitten pisti turbovaihteen silmään ja poukkoili kuin mikäkin gaselli liikkeiden aikana, joten ei sijoitusta meille tällä kertaa. Kokemusta rikkaampia kuitenkin!


Uni olisi kyllä Frodolle maistunut päivän päätteeksi, mutta eihän ohjelma siihen vielä loppunut. Lillin poika Onni on täällä nyt hoidossa, joten vietiin pojat riehumaan suolle. Voi sitä riemua, kun molemmilla oli vihdoin ikäistään painiseuraa. Ja mikä parasta, muutama näiden kahden uljautta erinomaisesti kuvastava valokuvakin tarttui kameran muistikortille.







torstai 9. huhtikuuta 2015

Frodo 6 kk





Aika rientää, Frodo on tosiaankin jo puolivuotias ja sen kunniaksi piti ottaa hieman poseerauskuvia. Yli kuukauteen en ollut Frodoa nyt vaivautunut punnitsemaan, mutta olin melko varma, että se on jo kymmenkiloinen. Pötkylä alkaa nimittäin olla jo aika raskas nostaa. Vaaka kuitenkin paljasti yllättävän totuuden, eli massaa löytyykin vasta 8,6 kg. (Tarkoittanee sitä, että pieni kuntoilu voisi tehdä minullekin hyvää...)

Viikonloppuna mennään sitten Joensuun suunnille mätsäröimään peräti kahtena päivänä. Frodo tarvitsee todella paljon harjoitusta seisomisessa (ja minä esittämisessä), kun noidenkin ylläolevien seisomakuvien ottaminen vaati varmaan tuhat yritystä, ennen kuin olin edes jotenkin tyytyväinen... Samalla olisi tarkoitus viedä Hippu-mummo yhdeksänvuotissynttäreidensä kunniaksi muistelemaan nuoruutensa harrastusta. Vähän jotain arjesta poikkeavaa vaihteeksi sillekin.